sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Taas on mustat reissussa

Tällä kertaa mukan kolmen sukupolven mustat: Doris, Freja ja Morris, ja matkan kohteena rakas naapuri Ruotsi, jossa suunnitelman mukaan tullaan viettämään jokunen kuukausi, jonnekin syksypuolelle, SAPpia taas vääntäen.

Viherkasvit adoptoitiin naapuriin, tosin kokivat kuulema kovia jo heti ensimmäisenä päivänä, joten viimeisintä päivitystä ei ole, ovatko vielä hengissä.


Ja perinteeseen kuuluu autonpakkauskuva. Tällä kertaa oli kattoa myöten täynnä jo lähdössä.


Ei näy taakse ei. 

 
Reissuun lähdettin 2.5. tietysti laivalla kuten aina, tällä kertaa reitille sattui Viking Grace.





Myöskin perinteeseen kuluuva koiravessakuva laivalta. Eikö toinen kerta ole jo perinne?

 
 
Asunnon löytäminen Tukholmasta ei ole kovin helppoa, etenkään kolmen koiran kanssa. Kaikki kartoitetut vaihtoehdot olivat "djurfri". Mikä kummallisinta olivat myös "barnfri"! Meidän asumus näyttää tältä, pieni punainen lomatupa. Pieni makuutila, kylppäri ja tupakeittiö.
Parasta on lyhyt matka töihin ja mahtavat lenkkimetsät ympärillä.


Näkymä terassilta.


Pienellä sisustuksella tehdään tästä koti.

 

Lenkkimaastoja.



Tässä muita maisemia alueelta.




Ruotsin eläinsuojelulain mukaan koirat saa olla yksin n 4-5 tuntia kerrallaan. Suuri onni on työpaikka, johon voi koirat ottaa. Minulle varattiin iso oma huone koirien takia. Parissa päivässä päästiin tähän.



 

ERKKARIVIIKONLOPPU 16.-17.5.

 
Flattierkkari on perinteisesti ollut helatorstaina, mutta tänä vuonna olikin helatorstain jälkeisenä lauantaina ensin SSRK:n (Svenska Spaniel och Retrieverklubben) näyttely ja perään sunnuntaina FRK:n erkkari mitä ihanimmassa Ulriksdalin linnanpuistossa. Kuvat puhukoot puolestaan.
 



Slottscafe.






Puunjuurikin voi olla kaunis.

 
Lauantaina sää suosi, ihana auringonpaiste. Frejalle ERI "5" eli sileä eri viiden joukossa, ei sijoitusta. CK:n sai vain luokkavoittaja.
 
Sunnuntain sää sitten kääntyi, satoi käytännössä kaatamalla koko päivän. Lähdettiin kotiin jo aika aikaisin, kun muutama ukkosenjyrähdys kuului, ja Doris-mummolle tekee ukkonen pahaa.
 
Näyttely oli kivasti ylöspantu, ja aloitettiin mukavasti kuohulla.
 



Frejalla parempi päivä: tulos ERI2 mutta harmittavasti ilman CK:ta, taaskin vain ykkönen sai sen. Tuomarina Roz Bellamy: "Powerful bitch of 6 years. Attractive head. Dark eye. Super brisket and front angulation. Quality bone and feet. Good deep chest. Level topline and tailset with powerful rear.
Moved straight and ### and happily around the ring." Ihanasti palkintojakin sijoittuneille.

 

 

 






























 


torstai 28. maaliskuuta 2013

Maaliskuu on mennyt hurahtanut kuin siivillä. Ihania kevätpäiviä, kun aurinko lämmittää ja sulattaa kinoksia ja yöllä taas pakastaa.

Kuun aluksi suunnattiin Kirsin kanssa Ruotsiin näytelmään. Nelijalkaisia oli mukana Freja ja Masa sekä terrieristit Klapi, Alice ja Emma. Turussa hypättiin laivaan, vaihteeksi Siljaan, kun kilpailijan puolella uusi laiva Grace oli saanut risteilyturistit runsain määrin liikkeelle eli paatti oli täynnä. Oli kyllä hilkulla, että ehditäänkö koko laivaan, sillä 3-kehällä oli sattunut kolari, joka tukki koko tien moneksi tunniksi ja heijasteli sitten 1-kehälle ja Turun tielle. Onneksi kuulin radiosta tiedotteen kolarista, muutenhan me oltais posotettu kolmosta ja sielläpä olisi istuttu ja kiroiltu.

Näyttely oli Strängnäsissä mukavan lähellä Tukholmaa, vain 90 km joten sinnehän ajoi joutuisasti. Paikkana oli halli, joka ei ihan tuoreelta näyttänyt, ja myöhemmin kuultiinkin, että hallin olivat rakentaneet jehovat jotain isoa kokousta varten. Tämä näyttely oli pitkään aikaan ensimmäinen tapahtuma hallissa. Hotelli oli superkätevästi hallin vieressä. Se oli ns event-hotelli eli käytössä vain kun hallissa on tapahtumia - edellisen kerran oli ollut käytössä 3 vuotta sitten! Hiukan käyttämättömän tunkkainen se oli, mutta ihan kelpo majoitus, huone oli reilunkokoinen. Ja se sijainti!

Ensimmäisenä päivänä meillä oli kehässä terrieristit. Minäkin jouduin Alicen kanssa kehään, mutta sitähän oli mukava esittää kun se on reipas ja iloinen, oikea show girl. Ällitälli olikin sitten PN2, sai vacan ja ennenkaikkea sertin, joten valionarvokin tuli. Tuomarin mukaan olisi voittanut, jos olisi ollut hieman paremmassa karvassa. Emmakin sai vara-sertin. Sitten tuli Klapsun vuoro, ja niinhän siinä kävi, että sieltäkin tuli vaca ja serti! Ekan päivän saldo oli kaksi valiota Kirsille.

Illalla käytiin Strängnäsin keskustassa, ja kun kohdalle sattui mukavan näköinen pizzeria, napattiin pizzat mukaan ja siirryttiin hotelliin. Ilta meni pizzaa syöden ja Melodifestivalia eli Ruotsin euroviisuja katsellen, eikä sitä untakaan kauan tarvinnut houkutella.

Aamulla oli mukavan helppoa kävellä tien toiselle puolelle näyttelyyn. Oli Masan ja Frejan vuoro kehään. Molemmat saivat ERIn ja hyvän (siis oikeat) arvostelut. Masa ei sijoittunut, Freja oli luokassaan 4:s ilman ck:ta. Kehän jälkeen vähän shoppailtiin, vaikka ei ollut mitenkään kaksinen tarjonta, ja sitten pitikin jo ajella Tukholmaan ja laivaan.

Osoite oli mitä mainioin :)

 Vasemmalla halli, oikealla matalampi rakennus hotelli.

 Näkymä huoneen ikkunasta järven yli Strängnäsin keskustaan

Tuskin oli reissusta toivuttu, kun jo piti nokka kääntää kohti Mäntän talvinomea, joka tänä vuonna oli Vilppulassa. Ihan superaikainen herätys ei ollut, kun oltiin sovittu, että ollaan aamupäivän viimeinen pari ja sitten talkoissa loppupäivä.

Freja starttasi siis ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa, harjoitusmielessä tulevia avo-luokan wt-kokeita varten. Tehtävät olivat seuraavat, suoritettiin osittain parityönä. Toinen parista meni rastille ensimmäisenä ja teki ohjaustehtävän. Sitten kutsuttiin toinen koirakko tekemään sama tehtävä. Matka oli lyhyt, ja polku hyvin tallattu. Alueella oli kuulema useampi dummy, ja se hiukan näkyi Frejassa, että hetken katseli niitä, mutta lähti palauttamaan. Mennessä vahvistin eteen-käskyä kun Freja hiukan hidasti ojan kohdalla - ehkä oli turhaa. Tästä tuli 10-.

Ohjauksen jälkeen siirtyi vuoro ensimmäiselle koirakolle, ja toinen sai odottaa auton takana, lähinnä ettei koira nähnyt heittoja. Tehtävä oli kaksoismarkkeeraus, joiden välissä meni jonkun aikaa kun heittäjä siirtyi. Heittäjä oli mäennyppylän päällä ja heitot tuliva hiukan nyppylän taakse. Freja pysyi rauhallisena odottamassa toisen koirakon suoritusta, ja katseli rauhassa molemmat omat heitot. En määrännyt kumpaa dummyä pitää hakea, vaan annoin koiran päättää. Freja lähti määrätietoisesti ensiksi heitetylle ja sai sen kohtuu nopeasti ylös. Muisti hyvin kakkosheiton, ja sekin nousi suht nopeasti ylös, vaikka paikka oli hiukan vaikeampi kuin ekalla. Pisteitä 7, koska taas kerran pissi palautusmatkalla ja hiukan viivytteli toisessa palautuksessa.

Tämän jälkeen siirryttiin parin kanssa hakutehtävän odotusalueelle, ja päästiinkin melkein heti suorittamaan. Hakualue oli molemmin puolin tietä. Koirat lähetettiin yhtäaikaa hakuun, kumpikin omalle puolelleen, ja kun dummy tuli kotiin, jäätiin odottamaan toisen koiran palautusta, jonka jälkeen vaihdettiin puolta. Frejalla kesti hiukan ensimmäisen dummyn löytyminen, mutta sitten olikin tehokas, ja löysi molemmilta puolilta vaaditut 2 dummya annetun 10 minuutin ajan puitteissa. Moitetta tuli lievästä levottomuudesta passissa, mutta pisteitä 9. Molemmilta tuomareilta yhteistyöstä 7,5, joten yhteispisteet 33,25, jolla heltisi 9/20 sija. Pisteet muuten tasan samat kuin vuosi sitten, silloin tosin alokkaassa.

Freja oli myös mukana Ei hajuakaan -joukkueessa, joka sijoittui sijalle 8/35.

















Talvinomen jälkeen suunnistettiin toiseen talvinometapahtumaan, flattien kevättreffeille "ulkomaille Uuraisille". Paikka oli muinaisesta kesäleiristä tuttu ajokoiramiesten Oikari. Kämppäkaverina oli Baabu, joten meillä oli yhteensä 6 koiraa kämpässä. Onneksi ei oltu enää laitettu ketään muuta samaan huoneeseen, niin että tilaa oli ruhtinaallisesti tälle laumalle, eikä ketään tarvinnut häkittää, pikkuiset olivat pentuaitauksessa.

Arvoin aamulla ryhmävalintaa ja menin loppujen lopuksi alo-ryhmään, jota veti ennalta tuntematon labbis-kaveri Pohjanmaalta. Toinen mahdollisuus olisi ollut avo-ryhmä, jonka kouluttajan ennalta tiesin hyväksi. Avo-ryhmä kouluttautui luennoilla, olivat maastossa vain lauantai-iltapäivän. Sikäli hyvä ryhmävalinta, että maastossa oltiin puolitoista päivää. Mukavat koulutukset, ryhmän koirissa jonkun verran tasoeroa, osalta koirista olisi voinut vaatia enemmänkin. Mitään totaalisen uutta ei tullut, mutta hyviä variaatioita omiin treeneihin. Sehän tuppaa olemaan ohjaajan ongelma, että ei keksi vaihtelua tarpeeksi.

Säät suosivat, molempina päivinä ihana auringonpaiste, pieni pohjatuulikaan ei haitannut. Ohessa näkyy treenipaikka, tämä kuva on otettu illalla, joten sitä aurinkoa ei näy. Ja kuvassa koko kuuden kopla!

Lauantain ohjelmaan treffeillä kuului yhdistyksen kokous, jonka alkajaisiksi jaettiin kiertopalkinnot. Täytyy tätä nyt hehkuttaa kun ihan heti ei ehkä mitään kiertistä voiteta :)

Freja WT-tulokas 2012


Palkinto on hieno villisika-lasituoppi, mutta puhelimella ei tule siitä kunnon kuvaa.

Kuukausi on miltei lopussa, ja tätä kirjoittelen Riian-matkan pakkailujen lomalla. Musta lähtee taas reissuun! Tästä lähtee myös loma-loma-loma-loma-oma-oma-ma-ma-aaaaa!

PS. Loman alkajaisiksi tein ilmot keväät ensimmäisiin wt-kokeisiin. Ans kattoo kuin meidän käy avossa!

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Pukkaa pukkaa

Tammikuu on taakse jätetty. Turussa pyörähdettiin inttinäyttelyssä Tanjan ja Urhon sekä Baabun ja Napin matkassa. Mukava päivä, tuloksena ERI, mikä tietysti oli parannusta edelliseen. Baabu esitti Frejan.

Kuva Markku Kastepohja


Viimekesäisen Venäjän-matkan lopulliset tuliaiset putkahtivat postilaatikkoon: RU MVA ja RKFV.



Helmikuun alussa pyörähdettiin Tallinnan kv:ssä, reissuseurana Jaana ja koirat sekä Baabu. Flattituomarina Bo Skalin. Homma meni yli odotusten: Freja oli PN2 ja sai vacan sekä Viron sertin. PN on jo inttivalio, joten vacasta vahvistuu cacibiksi, ja sitämyöten uutta titteliä pukkaa: C.I.B ja C.I.E ja tietysti Viron MVA. Näyttelyiden osalta vuoden tavoitteet oli sitten siinä! Putkessa on kuitenkin tulossa Ruotsin ja Latvian reissut, kv-näyttelyt molemmissa.



Treenejä on jatkettu normaaliin malliin, "vanhojen ryhmä" on kokoontunut kerran viikossa kuten jo viiden vuoden ajan. Viisvuotispäivää juhlittiin treenin ja kahvittelun merkeissä laskiaistiistaina. Treeninä muuten oli linjamarkkeeraukset. Freja teki mukavasti kolmoset, kunhan ensin sai päästettyä höyryt pihalle. Opetus: aina pitäisi ottaa se "haltuunotto" alussa. Se ei kertakaikkiaan toimi, että ottaa koiran suoraan autosta hommiin.


 


Kukkakauppaa olivat tulleet ensimmäiset pikkunarsissit. Niistä tulee keväinen olo! Treenit jatkuvat, kuten ennenkin, ehkä pitää hiukan tehoja lisätä. Maaliskuussa on tulossa ensin Ruotsin näytelmä, Mäntän talvinome, flattien kevättreffit ja vielä pääsiäisenä Latvian näytelmäreissu. Siinähän sitä sitten onkin puuhaa, ei käy aika pitkäksi.


 




torstai 17. tammikuuta 2013

Vuosi on potkaistu käyntiin

Vuosi alkoi sen verran liukkaiden kelien merkeissä, että vihdoin tein sijoituksen Icebug-kenkiin. Ensikokeilulla hyvin tuntuu pitävän. Kiva että oli vapaapäiviä, että sai päivänäöllä käydä metsässä. Työvuosi taas alkoi sopivan leppoisasti kahden päivän työviikolla.

6.1. Loppiaisena Freja kävi Caran kanssa Vantaan pelloilla treenaamassa. Ihmiset olivat kiukkuisia: hiihtäjätäti rökitti meitä ladulla kävelystä ja kieltomerkkien ignoreeraamisesta. No, ladulla ei kävelty, mutta yli mentiin, ja kieltomerkkejä ei tällä laidalla ollut; kai ne olisi pitänyt röntgen-katseella nähdä sieltä kilometrin päästä. Autot laitettiin tien laitaan, ja siitäkin tuli sanomista: olisi pitänyt ymmärtää, että yleisen tien laita on kohdalla aidan takana olevan taloyhtiön yksityistä tilaa!

Treeniksi vietiin etukäteen dameja metsäsaarekkeeseen, haettiin koirat ja motivoitiin saareke viemällä dami sinne. Sitten vuoroperään lähetettiin koirat saarekkeeseen, ja joka kerta vaihdettiin paikkaa niin että tuli reiluna puoliympyränä kierrettyä saareke. Freja oli vapaana, hyvin pysyi vaikka toinen lähti vierestä, ei tietysti ollut heittoja kiihokkeena.

7.1. Treenattiin Ritan kanssa Meiralla. Toisessa suunnassa ykkösmarkkeerauksia ja toisessa suunnassa (180 astetta) muisti. Ensin katsottiin markkeeraus, sitten otettiin linja, ja vasta sitten markkeeraus. Hyvin meni molemmat tytöt.

8.1. Treenattiin "vanhan" porukan kanssa. Frejalle tuli markkeerauksia kolmeen suuntaan, haettiin aina joku aiemmin heitetty. Meni hyvin, kun käännökset oli selkeästi 90 astetta.

11.-12.1. Perjantaina pidin viimeisen edellisvuotisen lomapäivän ja hyppäsin kultsujen mukaan matkalle Kajaanin kv-näyttelyyn. Kauas on pitkä matka, mutta yllättävän kivuttomasti matka meni kun oli juttuseuraa, ja perillä oltiin jo hyvissä ajoin.

Lauantaiaamuna suunnattiin näyttelypaikalle palloiluhalliin, joka oli juuri niin kylmä kuin etukäteen oli kerrottu. Tuomarina meillä oli Paula Heikkinen-Lehkonen, tulos EH. "Saisi olla kauttaaltaan parempi." Siinäpä se oli sanottuna. Kehän laidalla tavattiin sukulaisia, Siru ja Otto, jotka kehässä puolustivat sentään kasvattajan mainetta ja olivat ROP-veteraani ja ROP-juniori. Sirun porukoiden kanssa vielä rupateltiin mukavia pitkän aikaa. Kultaiset matkakumppanit sentään olivat PU4, PN2 cacib ja PN4 sert.

Kotimatkalle lähdettiin hyvissä ajoin, ja kahden pysähdyksen taktiikalla oltiin ihan ajoissa Mäntsälässä, jossa odottivat Doris ja auto. Doris oli vähän askarrellut...laskua odotellen.

Sunnuntaina sitten aamukävelyllä näytti, että Doris pissailee turhan usein ja pieniä plänttejä. Kokeilin uudelleen parin tunnin päästä, ja sittenpä kaivelinkin klinikan numeroa. Hyvin saatiin aika, ja näyte osoitti tulehduksen merkkejä, joten mukaan saatiin antibiootit, jotka tuntuvat alkaneen heti purra...hyvä hyvä!

maanantai 31. joulukuuta 2012

Katsaus vuoteen 2012 ja ehkä myöskin tulevaan vuoteen 2013

Voisihan sitä blogia päivittää useamminkin kuin kaksi kertaa vuodessa? Itävallan reissublogihan tämä alunperin oli, mutta kaipa muutkin koiramaiset tapahtumat sopivat alkuperäisen otsikon alle, harvemmin nekään ovat omassa pihassa, joten reissussahan sitä ollaan. Jokaikisestä harjoituksesta en lupaa kirjoitella, mutta jospa vaikka kokeet ja näyttelyt tulisi kirjattua, sekä erikoistreenit; tulisi ehkä myös kirjattua hyviä harjoituksia muistiin vastaisuuden varalle.
Nyt täytyy sitten yhdellä istumalla käydä läpi koko vuosi 2012, lähinnä koirien näkökulmasta.

Doris

Doriksen elämässä ei kovin paljon virallisia tapahtumia ole tänä vuonna ollut. Itävallan reissun viimeiset postit kuitenkin tulivat: CZ Champion kunniakirja. Sen kuvaa en nyt löydä, joten korvatkoon näkymät Tsekin ja Suomen tietokannoista asian

















Muuten Doriksen eloa tänä vuonna on varjostanut vakava sairaus. Helmikuussa alkoivat erilaiset vatsaoireet, joiden aiheuttaja, vatsa- ja suolistotulehdus, selvisi vasta tähystyksessä otettujen koepalojen perusteella. Patologin lausunnon perusteella voitiin aloittaa oikea lääkitys, kortisoni. Kolikolla on aina kääntöpuoli ja alkukesästä näytti, että Doriksen maksa ei kestä kortisonilääkitystä. Annostusta on kuitenkin pienennetty n 2 kuukauden välein, ja niinpä lomien jälkeen eläinlääkärin kommentti maksakokeista oli: Nyt on syytä iloita! Maksa-arvot olivat siis parantuneet kun lääkeannosta oli pienennetty. Nyt ollaan tilanteessa, että annostus on enää kymmenesosa aloitusannoksesta, ja sitäkin on tarkoitus pienentää ja toivon mukaan voidaan kokeilla lääkityksestä luopumista kokonaan. Tammikuussa mennään kuitenkin taas maksakokeisiin varmuuden vuoksi. Muuten Doris on oma itsensä :)


























Freja

Freja on ollut aktiivisempi tänä vuonna. Näyttelyitä käytiin Suomessa kolme. Näin jälkeenpäin harmittaa, ettei tullut ilmoitettua kesän kv-näyttelyihin silloin kun oli karvaa. Painotettiin koepuolta ja sittenhän siinä kävi niin, että toukokuussa tuli juoksu ja kesällä ei saatu koepaikkaa, joten olisi aivan hyvin voitu käydä näyttelyissä, mutta siinä vaiheessa oli sitten jo ilmot menneet umpeen. Inttivalion aikaraja tuli täyteen lokakuun alussa, mutta silloinpa sitten oli karvat kokonaan poissa, niin että viimeisen cacibin metsästys menee ensi vuodelle.

Suomen tulokset:
14.4. erikoisnäyttely KÄY ERI tuomari Ann Youens
28.4. Lahti kv KÄY ERI1 SA "PN5" tuomari Leni Finne
28.7. Mikkeli kv KÄY ERI4 tuomari Paula Rekiranta

Freja erkkarissa. Kuva Satu Saarinen



















Freja Mikkeli kv:ssä. Kuvat Fierymill, Ramin ja Anna Miraftabi





Käsi liian korkealla, siksi pää nousee ja on vinossa. Hyi hyi esittäjä!






Tässä olisi aika hyvä asento, harmi että kuvakulma on etuviistosta.







Mitähän tästä voi sanoa muuta kuin että ei hyvä - kuva hyvä mutta koiran seisotus ei hyvä.








Baabun kanssa innostuttiin näyttelymatkalle Venäjälle juhannuksena. Bussilla mentiin Pietariin tuplainttiin. Helppo tapa mennä näyttelyyn, kun matkanjärjestäjä hoitaa viisumit, hotellit, kuljetukset yms. Baabun Nappi (Flat Garden's Arthur VII) oli ROP molempina päivinä ja toisena vieläpä RYP3! Hyvät tuliaiset saatiin mekin:
23.6. Pietari kv KÄY ERI1 RU-sert RKF-sert cacib tuomari Jos de Cuyper >> RUS MVA ja RKF MVA (jälkimmäisestä ei kyllä ole tietoa mikä on tarkka titteli ja vahvistaako meidän kennelliitto tämän tittelin)
24.6. Pietari kv KÄY ERI1 RU-sert RKF-sert cacib tuomari V. Ivanisheva







































Baabun kanssa matkaperinteeseen kuuluu aina kuohariaperitiivi, ja tietysti oikeista laseista.



Sängynpäätykin oli saanut logon. Huone kylppäreineen oli ihan siisti, parvekekin oli.

Baabu ja Nappi podiumilla

Ja toinen kansanperinne Jämsänkoskelta: cacibin saaminen edellyttää Irish Coffeeta edellisenä iltana. Koska emme halunneet jättää mitään sattuman varaan, toimme kaikki tarveaineet kotoa: irkkuviski, kahvi, vedenkeitin, asialliset mukit, sokeri.

Muuten kiva hotelli, mutta meidän huoneessa oli kolme alienia.












Hotellin kukkeuden päivät ajoittuvat kauas neuvostoaikaan. Huone oli siisti, ja hotellin sijainti oli hyvä, vain pari kilometriä näyttelypaikasta.





Näyttelypaikkana oli ostoskeskuksen yhteydessä oleva näyttelyhalli. Ostarin puolelta löytyi bling bling -kaakelikauppa.

























Koepuolella oltiin tosiaan aktiivisempia. Kauden teemahan oli saada jännittävälle ohjaajalle kisakokemusta ja samalla tietysti koiralle myös, ja täytyy sanoa, että kyllä tämä kuuri tepsi ja löytyi yhteistyötä ja luottamusta koiraan ja sen osaamiseen.

WT-kokeissa startattiin 5 kertaa ja NOME B -kokeissa 2 kertaa, ja näin siellä kävi:
15.4. WT ALO0 7 p. tuomari Harri Siven - huom komeat koeuran aloituspisteet :)
21.4. WT ALO3 47 p. tuomari Tobina Nyman
16.6. B ALO0 tuomari Harri Siven
7.7. B ALO0 tuomari Vesa Hietikko
29.9. WT ALO2 52 p. tuomari Jan Lorenzen - tämä koe oli WT-mestaruus ja Freja oli ainut flatti joka sai tuloksen
6.10. WT ALO1 82 p. tuomari Reima Ronkainen >> ensi kaudella AVOimeen luokkaan
13.10. WT ALO0 47 p. tuomari Reima Ronkainen

Loppuvuosi on mennyt aika laiskoilla treeneillä, tosin on kyllä ollut tosi paljon työmatkoja, jotka ikävästi sotkevat harrastustoimintaa. Nyt täytyy ottaa taas napakampi ote, että päästään kokeisiin mukaan heti kauden alussa. Ensimmäiset WT-kokeet näyttävät olevan 20.4. - tähtäin on siis siellä. Juoksut tulevat Frejalla heinä-elokuussa, joten on yritettävä olla aktiivinen alkukaudesta, silloin kun on ehkä helpompi myös päästä kokeisiin.

Muuta

Flattileirillä käytiin oppia hakemassa ruotsalaisilta kouluttajilta. Kirjoittelin kyllä kaikki harjoitukset ylös, mutta paperit on hukassa, joten täytyy tarkempiin selostuksiin palata tuonnempana. Osallistuttiin myös leirin open show'hun, ja Frejahan oli BIS2!! Tuomari Viveca Lahokoski. Huom. varusteista näkee mikä on Suomen kesäsää :)




















Kahdesta ensimmäisestä kuvasta kiitos kuulunee Markku Kastepohjalle, tosin ihan varmasti en nyt muista kuka otti kuvat.

Tässä kuvassa väsynyt mutta onnellinen sankari poseeraa kotona ja on kyllä ihan sen näköinen, että eikö jo pääsisi lepäämään!

Vuoden aikana osallistuttiin ainakin kahteen koulutuspäivään: Reima Ronkaisen wt-koulutukseen elokuussa Orimattilassa ja UMN:n nome/wt-koulutukseen marraskuussa Karjalohjalla, kouluttaja Miso Sipola. Yritän jossain vaiheessa kerätä ja kirjata myös nämä harjoitukset.

Toukokuun alussa Suomessa vieraili Julia Venäjältä mukanaan Frejan sisko Betty (Heilurihännän Happy Heart), joka astutettiin Leolla (Flat Power Criminal Intent). Pentuja tuli kaksi, ohessa linkki Evalaiz-kennelin sivulle http://www.evalaiz.ru/puppy_c.htm.
Perhekuvassa äiti ja tyttäret eli Betty, Freja ja Doris.


















Frejan mielestä varmaan paras hetki oli tässä: kyyhkyjahdissa pari noutoa! Tämä oli elokuussa Pyhtäällä, ampujana Baabu. Taisi olla myös ampujan ensimmäiset kyyhkypudotukset! Toisenkin kerran päästiin kyyhkylle Frejan veljen Urhon (Heilurihännän Cool Water Man) ja emäntänsä Tanjan sekä parin muun metsästäjän kera Mäntsälässä.






















Tänä vuonna kävin myös Englannissa Cruftsin koiranäyttelyssä. Matkaan tehtiin yhdessä Kirsin kanssa. Hotelli meillä oli lentokentän laidalla, ja sieltä oli ilmainen shuttle NECiin. Cruftsissa katsottiin noutajapäivä, sitten shoppailtiin ja kolmantena päivänä katsottiin terrierit. Sitten siirryttiin Martinin (kennel Jaeva) luo Rugbyyn pariksi päiväksi.


Martinille oli järjestetty yllätyssynttärijuhlat kehän jälkeen!







Martinkin täytti 60 v


Martin keskellä. Oikealla selin ihana Kate!



Martinin talo, Tower Cottage





Rugbyn keskusta
Kirsin kanssa ollaan aika hyviä shoppaamaan. Todisteena siitä tagi, jonka meidän matkalaukut sai kentällä :)

Ja tässä muutamia ihanuuksia, joita tarttui mukaan.

Koiranomistajan kirja 1940-luvulta

Postikortti Smooth coated Retriever, ei ihan tuore tämäkään




















Pari flattipiirustusta, harvinaisen onnistuneita myös kriittisen kasvattajatuomarin mielestä.



Aika vähän näin jälkeenpäin muistaa kertomisen arvoisia tapahtumia. Yritetään korjata asia ensi vuonna, tosin tärkeämpää tulee olemaan treenit Frejan kanssa kuin niistä kirjoittaminen. Ylipäätään olisi hyvä niitä treenejä kirjoitella ylös, mutta kun en ole sitä ennenkään saanut aikaiseksi edes ruutupaperivihkoon, niin eipä parane lupausta tehdä nytkään.

2013

Tavoitteita täytyy olla, vaikka lupauksia en teekään. Ja Frejan osalta ne ovat:
AVO-tulos WT-kokeista - koekausi alkaa huhtikuun lopulla, siihen on heti tähtäin.
ALO-tulos NOME B -kokeista - koekausi alkaa toukokuussa.
CIB & CIE eli viimeinen cacib - tämän metsästys aloitetaan heti tammikuussa Kajaanissa, mutta kilpailu on kovaa, joten katsotaan mistä asti ja minä vuonna tätä joutuu hakemaan :).

Eiköhän näihin tavoitteisiin pääsemiseksi saa aika monta kertaa herätä ennen kukonlaulua ja autossa istua kilometrin jos toisenkin, joten mustat ovat reissussa myös vuonna 2013!

Hyvää uutta vuotta 2013! Happy new Year! Gott nytt år! Gutes neues Jahr! Gelukkig Nieuwjaar! С новым годом!