Iloisella Itämerellä

Itävällan-matka alkoi Vuosaaren satamasta. Olikin ihan uusi tuttavuus, tämä satama siis, eipä ole tullut käydyksi aikaisemmin. Pitänee jo tässä vaiheessa varoittaa, että blogi saattaa sisältää tuotesijoittelua, ja tässä tulee ensimmäinen: Finnlinesin Finnstar-alukseen hypättiin, mustat tytöt ja autonkuljettaja. Kivan kokoinen laiva, helppo liikkua, mutta ei sitten tietystikään buffet-pöytien tai myymälän valikoimat niin laajat kuin ruotsinlaivoilla - ei silti että nälkä olisi jäänyt, ei ruuan eikä shoppingin! Ainut mur-mur yhtiölle on koirien hinta: 72 euroa per häntä per suunta, siis 144 euroa! Aika kallista, mutta elämä on!

Koirattomille lukijoille piti ottaa koiravessasta kuva. Tämähän on suorastaan liikuttava, kun siinä on puukin jalannostoa varten. Mustista toinen suostui perjantaiaamuna, 16 tuntia edellisen ulkoilun jälkeen, lurauttamaan laatikkoon, mutta toinen lorotti iloisesti suoraan kannelle - onneksi ei ollut eka lätäkkö siinä. Se riitti heidän toiletikseen!

 Aavan meren tuolla puolen.... En osannut saada itseäni ja horisonttia samaan kuvaan, joten tulevat erikseen!

Tytöt ovat kyllä kivat matkakaverit, ei ne turhista stressaa. Tässä tyylinäytettä! Samassa asennossa tosin autonkuljettajakin vietti valtaosan matkasta!

Kiva aurinkokansi, tosin tuulinen, mutta merellähän sitä oltiin. Puolaan saavuttiin perjantaina klo 15 paikallista aikaa. Mahtava hellepäivä +28, kun sitä ihaili ilmastoidussa autossa. Mäkkärin pihalla käytiin pikapikaa "vessassa", mutta pian jatkettiin matkaa, sillä tarkoitus oli päästä Saksan puolelle valoisana aikana ilman. Kerran pysähdyttiin kuitenkin Puolassa, tyhjennettiin  ja tankattiin. Uupumus tuli tässä vaiheessa:

Huono kuva, mutta kertonee tärkeimmät. Matkaa jäljellä alle 600 km, saman verran takana, ja kellokin yli puolen yön. Raststellen  pihassa torkuin sitten kuuteen asti, ilmeisesti väsytti tarpeeksi kun sai nukutuksi. Yön aikana oli ihana helle viilentynyt huomattavasti, ja eipä aikaakaan niin vettä tuli taivaan täydeltä ja mittari näytti +11 astetta. Sadetta riitti sitten koko matkalle, ja niin riitti tätäkin:

Stau, stau ja vielä kerran stau! Viimeisen parin sadan kilometrin matkalla tuntui että stauta riittää koko matkalle. Loppujen lopuksi tuli vastaan liittymä, ei itse asiassa oikea, mutta puikkasin tästä kun stauta vaan riitti ja riitti.

Torstaina lähdettiin Tuusulasta noin puoli neljän aikaan ja lauantaina perillä Innsbruckissa klo 14. Olihan siinä matkaa!

Nyt asettaudutaan pikkuhiljaa ja opetellaan kaupunkiasumista kerrostalossa!