Itävallan osakilpailu

Sunnuntai 30.10.
Taas on varsin rauhallinen kotiviikonloppu lopuillaan alppimaassa. Siivousta, pyykinpesua, lueskelua, ulkoilua...ja varsin hyvä (vaikka itse kehunkin) viisi tuntia haudutettu bolognese-kastike pastan kera lauantaina, joka tänään on edelleenjalostettu pastapaistokseksi lisäkastikkeella ja juustolla. Kylläpä sekin maistui kun tehtiin varsinainen vuorikiipeilylenkki koirien kanssa. Niin korkealla en ole vielä koirien kanssa ollutkaan; täytyy olla reilusti yli tuhat metriä kun pikkukirkolta kiivettiin vielä piiiiiitkästi ylös.

Tältä sieltä ylhäältä näytti. Piti istua kuvaamaan, kun hirvitti niin se korkeus. Polku kulki vuoren reunaa, ja todella jyrkkä pudotus alas...huh huh. Ehjänä selvittiin ylös ja alas. Koirille hyvää tottis-treeniä, kun ei tarvinnut yksin vuorella vaeltaa; siellä oli koko Innsbruck, tai ainakin puolet, nauttimassa ihanasta syksypäivästä (meikäläisittäin parempi keli kuin monenakaan juhannuksena:-)).

Nyt kun kelloja siirrettiin tulee pimeä tosi aikaisin. Parkkipaikalta löydettiin minun auto :-)

Turistiotoksia Hallin kaupungista, alkaen marjapuuronpunaisesta poliisilaitoksesta. Kuvissa esiintyy Makea Doris sekä postilaatikoita.....jatkukoon teema kun eilen kerta ihmeteltiin postin laatikoita. Nyt ei enempää juttua irtoa, menee albumin puolelle tänään, vaikka kuvia olisi varmaan parempikin tapa julkaista kuin tämä blogi, ainakin on pirun hidas niitä tänne ladata. En nyt jaksa opetella mitään uutta; opettelin kuitenkin tällä viikolla yhden uuden asian, nimittäin skypen, joten tili on olemassa, jos joku haluaisi joskus skypettää.

Hallista pyörähdettiin vielä Innsbruckin hyppyrimäellä. Siirtymämatkat ajelin pikkuteitä; paljon hauskempaa kuin moottoritietä myöten. Onneksi ajoin, sillä yhtäkkiä päivällä tajusin, että vignette (moottoritiemaksu) on mennyt vanhaksi kaksi päivää sitten. Onneksi en ole ajanut motarilla! Asia tuli hoidetuksi, nyt vignette riittää loppuajaksi.

Eipä tästä oikein osaa sen enempää sanoa, muuta kuin kuvat puhukoon puolestaan. Korkealla on tämä hyppyrimäki, ja aika hieno arkkitehtuuriltaan. Funicularella urheasti ajoin ylös ja vielä hissillä näköalaterassille, vaikka mahanpohjasta otti kun alas katsoin. Olen tässä aikuisiällä kehittänyt korkeanpaikankammon - tai sitten en aiemmin ole käynyt missään korkealla?? Tai voiko sitä kammoksi sanoa, mutta hiukan tosiaan mahasta ottaa ja huimaa ja pakko pysytellä jossain seinän vieressä, tai jossain mistä vaan saa kiinni.

Hyppyrimäen alueella näkyy myöskin keisarillisen ajan vaikutteita.

Sunnuntai 6.11.

Viikko ehtikin vierähtää ennenkuin pääsin tätä jatkamaan. Työprojektin go-live oli viikolla ja sen verran intensiivistä hommaa, ettei illalla jaksanut blogia päivittää, eikä paljon muutakaan.

Perjantaina suunnattiin auton nokka kohti Saksaa ja Stuttgartin kv-näyttelyä. Olikin mukava lähteä, kun kolme viikonloppua oltiin ihan kotosalla. Oli mukavan leppoisaa, kun oltiin hotellissa ihan hyvissä ajoin. Käytiin iltalenkit, Doris kävi kylvyssä, ja kaikki saivat iltapalaa, koirilla oli room service, minä kävin hotellin ravintolassa. Aamulla ei tarvinnut herätä ylettömän aikaisin, ja hyvin ehdittiin aamukävelyt ja aamupalat ja vielä Frejan kylpyvuorokin oli aamulla.

Näyttelypaikalle oli matkaa alle viisi kilometriä, ja oltiin siellä hyvissä ajoin kahdeksalta, kun kehä alkoi yhdeksältä. Parkkihalli oli vielä ihan tyhjä, saatiin auto hyvälle paikalle, ja sisäänmenokin sujui ilman tungosta. Parkkihalli oli muuten komea laitos, rakennettu yli moottoritien. Kuvassa näkyy myöskin koirin ulkoilutusalue, aika hyvän kokoinen sekin.

Näyttelyn puolesta oli varattu häkkejä kehien ympärille, otettiin yksi sellainen eikä laitettu omaa häkkiä pystyyn ollenkaan. Olinkin unohtanut, että täällä saattaa olla häkit tarjolla. Hollannin aikaan näyttelyilmossa saattoi varata ja maksaa häkin; täällä ne olivat tarjolla ihan ilmaiseksi.

Saksassa on taas omanlaisensa kuviot näyttelyssä. Ilmoittautumisen jälkeen tuli välittömästi vahvistus/kutsukirje, jossa oli pääsyliput esittäjälle ja koirille ja parkkilippu; kutsukirjeessä oli ensimmäisen koiran hintaan sisältyvä katalogilappu. Numerolaput saa aamulla kehästä. Kehän aloittaa veteraaniluokka, sitten nuorimmasta alkaen pennut, juniorit, nuoret. Sitten hypätäänkin valioihin, joiden jälkeen tulee käyttöluokka ja viimeisenä avoin luokka. Kv kun oli, kisattiin ensin cacibista; luokkavoittajat nuorista, avoimesta, käytöstä ja valioista. Sitten valittiin pu/pn, josta kisaavat juniori- ja veteraaniluoka ykköset sekä cacib-voittaja. Ja tietysti sitten pu ja pn rakaisevat ropin. Luokkavoittajat saavat sertin; valionarvoon niitä tarvitaan monta, viisi tai kuusi.

Kehästa vastaa rotujärjestö, joka myöskin vastaa tuomareiden kutsumisesta. Eri kehissä oli siten erilaiset ruusukkeet ja joissain näytti olevan pokaalitkin. Arvostelun ja kunniakirjan sai taas hienossa pahvikansiossa; ne sentään olivat yhteiset näyttelylle. Meidän kehässä oli kauniit ruusukkeet luokkasijoituksesta, pu/pn:lle sekä rop/vsp:lle. Cacibista ei saanut muuta kuin mitalin järjestäjän taholta. Samanlainen tuli jo aamulla katalogin mukana.

Niinkuin ruusukkeista näkyy, tulostakin tuli. Doris oli VAL ERI3 ja Freja KÄY ERI1 CAC ja vieläpä CACIB! PN meni veteraanille. Ja saipa Freja "voittaja"-tittelinkin: Sieger Baden-Württemberg!

Loppuviikosta föhn-tuuli on puhaltanut ihanan lämmintä ilmaa Innsbruckiin. Muutenhan talvi on tekeillä täälläkin ja yöt ovat jo olleet pakkasen puolella, niin että autonlaseja on saanut skrapata. Nyt kuitenkin lämpömittari näyttää uskomattomat 20 lämpöastetta, joten lähdemme vuorille nauttimaan auringosta ja lämmöstä!