Hullun(ko) hommaa

Kuluneen viikon aloitus oli sään suhteen räväkkä: alhaalla laaksossa +4 ja räntää, mutta sehän suli ennen maahan osumista, vuorilla oli tullut lunta oikein kunnolla, autojen katolla 15 cm kerros. Tätä oli kai näytetty Suomenkin telkussa? Tiistaina oli vielä pilvinen päivä, mutta onneksi sitten loppuviikosta päästiin taas mukaviin +25 asteen iltapäivälukemiin. Viikonlopuksikin vielä on riittänyt kaunista, aurinko paistaa täydeltä terältä ja lämpötila +22 - ihanaa!!!!

Tältä se maanantaina näytti. Eka kuva lasin läpi työhuoneen ikkunasta.

Täällä ymmärsin miksi autossa oli tilaa tänne tullessa: ainakin pitkät kalsarit olivat unohtuneet matkasta!

Ja tältä näyttää kun kelit on kohdallaan, tosin pilviä oli jonkun verran.

Ja viikon rekkaribongaus tulee tässä. Kieltämättä sähäkän näköinen namu!

Lötkö-pötkö - Doriksen uusi lelu - on menettänyt taas yhden ulokkeen traagisen tapaturman - lue: Freja - seurauksena. Ilmeisesti Freja on myös päättänyt ryhtyä isona aivokirurgiksi - lötkö-pötkön aivoja oli niinikään kaiveltu ja levitelty pitkin lattioita. Doris saa taas uusia leluja, täytyy poiketa hakemassa Ikeasta niitä parin euron pikkupehmoja.

Perjantaina karkasin pikkuisen etuajassa töistä, että päästiin ajoissa tien päälle. Tosin perjantai on täällä lyhyempi päivä muutenkin; arkisin työaika on 7.30-16.30 ja perjantaisin lyhyempi, 15 tai 15.30 saakka. Viikkotyöaika on tunnin suomalaista pitempi, lomista tai yleisistä vapaapäivistä ei ole tullut otetuksi selvää, katsotaan sattuuko tähän syksyyn yhtään.

Suunta oli Krems, josta olin saanut varatuksi hotellin. Varsinainen soppa, sillä ensin sain huoneen vain ekaksi yöksi. Viikko sitten rupesin kyselemään josko peruutuksia olisi tullut, että löytyisi majapaikka toiseksikin yöksi. Kiitos meidän yliherkälle viritetyn sähköpostisuodattimen, vahvistusviestit jäivät jumiin viikonlopuksi suodattimeen ja tulivat vasta maanantaina klo 16 Suomen aikaa. Olin sitten tuupannut menemään toisenkin varauksen netissä varmuuden vuoksi. No niinhän siinä kävi että maanantaina illalla oli sitten kaksi varausta, ja molemmissa maksutun peruutus mennyt ohi. Tässä asutaan nyt sitten todella kalliisti mutta vaatimattomasti. Yksinkertaisella hinnalla hinta-laatu-suhde olisi ollut kohdallaan! Murrrrr!

Lauantaina oli ohjelmassa Bundessiegerschau eli paikallinen voittaja-näyttely Tullnissa Wienin lähistöllä. Näyttelypaikka oli Tullnin messukeskus, ihan samanlainen kuin mikä tahansa muu messukeskus missä muualla tahansa! Täällä Keski-Euroopassa ei drive-in-näyttelyitä ole. Aamulla tullaan paikalle ja kehässä näkee aikataulun. Tästä näyttelystä sai kyllä lähteä mikäli ei ollut menoa loppukilpailúihin, tai kuten meillä, palkintopokaalien jako alkoi vasta klo 15. Hollannissa ja Belgiassa aikanaan piti odotella puoli kolmeen että sai lähteä, ovilla oli aina hirveä ryysis ulosmenijöitä. Numerolappu saatiin kehässä aamulla. Kaikkien noutajakehien hoidosta ja kai myös tuomareista vastasi paikallinen noutajajärjestö. Tämä on ilmeisesti yleinen käytäntö täällä päin, että rotujärjestö hoitaa oman rotunsa kehät itsenäisesti näyttelyn sisällä. Välillä huvittaa kun lukee lemmikkipalstoilta näitä aikataulujen odottajia, jotka postaavat odotusviestin noin sekuntti ilmoittautumisen loppumisen jälkeen. Käykää joskus muuallakin kuin Taka-Hikiällä. Matkailu avartaa ja vähentää turhaa kouhottamista jne!!!! Ja toinen tyypillinen kommentti: missä nämä tiedot on netissä? No ei ihan ole....tosin löytyy täältä mm Itävallan noutajajärjestöltä ja Sloveniasta ihan näppärät online-ilmojärjestelmät. Täällä ei myöskään olla turhan tiukkapipoisia määräaikojen suhteen: hyvin onnistui ilmot sähköpostin välityksellä myöhässä ilman maksuja (maksu paikanpäällä) kun kirjoitti minä-tyhmä-ulkkari-tulisin-näyttelyyn-tyyppisen sähköpostin näyttelyyn. Raha siis kelpaa!

Tässä meidän kehä, noutajajärjestön mainosplakaatit näkyvissä. Kehässä kirjoitettiin arvostelut suoraan koneelle ja tulostettiin sitten kehän loputtua, joka sekin oli jo ohi puolen päivän aikaan. Kaikki saivat myös Urkunden eli diplomin. (Toim. huom. sunnuntai-iltana: diplomikansio hukassa!) Siis huomattavaa, että saa kirjallisen arvostelun, sehän ei ole ollenkaan tyypillistä täällä = Keski-Euroopassa. Samoin saatiin laatuarvostelua vastaava nauha, sitäkään ei ole joka paikassa. Värit täällä menevät seuraavasti: eri sininen - eh punainen - h keltainen - serti punavalkoinen - cacib kultainen - vaca hopeinen. Tuloksissa oli helppo pysyä perässä kun ne kirjoitettiin läppitaululle. No eipä ollut koiriakaan kovin paljon, flatteja yhteenä 21!

Suomen lippu :-) Liput olivat ilmeisesti osallistujamaiden mukaan, koska suomalaisia tuomareita ei ollut, ainakaan luettelon mukaan. Ja vielä oikeassa hallissa - ei muissa halleissa ollut!

Arvostelu menee ihan normaalisti. Ensin laatuarvostelu ja sitten neljän sijoitus. PU/PN-luokkia ei ole, vaan luokkavoittajat tulevat kilpailemaan cacibista (ei tietysti jun tai vet), ja cacibin voittaneen luokasta kakkonen tulee kisaamaan vacasta. Lopuksi sitten ROP-kehään tulevat kummastakin sukupuolesta juniori, veteraani ja cacib-voittaja. Ja sertithän täällä jaetaan luokkavoittajille (neljä tarvitaan valionarvoon).

Meillä oli tänään hieno päivä: Doris oli valioluokan ykkönen erillä, sai sertin ja cacibin, Bundessieger-tittelin ja Crufts-kvalifioinnin. Ensimmäinen voittaja-titteli meidän perheessä koskaan! ROP-luokassa voitto oli tosi lähellä, mutta Doris hyytyi juoksetuksessa (tai minäkö hyydyin enkä osannut saada uutta puhtia) niin että ROP meni sitten urokselle (Almanza-tuonti A. Sweet Home Alabama). Tuomari tuli oikein sanomaan, että olisin halunnut antaa sen Dorikselle mutta kun väsyi. Damn! Olispa Baabu ollut paikalla!

Paikalla oli myös Doriksen pentu Itävallasta, Marlieksen Shaina. Valitettavasti tänään eh, oli kovin karvaton, tosin ei ihan Silakkaan verrattavissa. Otettiin pari perhekuvaa. Kuvissa kaksi ihan samannäköistä flattia, mutta mikä onkaan tuo kolmas elefanttikorva :-) Ai niin, mamman mussukkahan se siinä, lentoon lähdössä!

Sunnuntaiaamuna suunnattiin sitten Niederösterreichische Retriever-trophyyn eli noutajaerkkariin Schloss Grafeneggiin. Aivan mahtava valtavan kokoinen puistoalue, kuten kuvista tuonnempana näkyy. Järjestelyt myös ihan valioluokkaa ylöspanon puolesta. Sisääntullessa jokainen sai kirjekuoren, jossa oli numerolappu ja luettelo sekä lahjapussin, jossa koiran herkkuja sekä kakkapussikotelo pusseineen.

Ihanat koristukset kurpitsoineen muineen! Mutta mistä lienee keksineet typerän sini-keltaisen teeman?



Säkkipilliä saatiin kuunnella melkein koko päivä alkaen avajaisjuhlallisuuksista. Jotkut lapsiraukat peljästyivät kun kaveri veti aloitusulvahdukset, mutta kyllä siihen jotkut koiratkin reagoivat epäluuloisesti - aiheesta!

Tänään oli päivän saalis ERI4. Doris oli jossain vaiheessa vaihtunut laamaan niin että kehätoimitsijakin totesi että onpa se tänään ihan eri koira kuin edellisenä päivänä! Tuomarina kanadalainen Guy Jeavons. ROP tänään oli avo-narttu Twilight Star's Quest for the Best, VSP Almanza Sweet Home Alabama. Tänään kun oli CACA-näyttely, valittiin erikseen PU ja PN luokkavoittajien joukosta, ja nämä kaksi sitten kisasivat ROPista, ja VSP:kin palkittiin. Voittaja sai pokaalin ja ruusukkeiden lisäksi hienon nauhan, sellaisen missi-tyyppisen, tosin kai se koiralle oli tarkoitettu. Ei sattunut kamera käsille että olisin sen saanut kuvaan. Arvostelut kirjoitettiin taas läppärillä ja tulostettiin diplomi kansioon. Tulokset ja arvosteluthan tulevat täällä tosi nopeasti nettiin, näinhän se käy, kun kehässä jo kirjoitetaan koneelle.

Tosi sievä skottiruudullinen ruusuke tuli sijoituksestakin.



Ja pakollinen kakkapussiteline! Toiset keräävät lentokoneista oksennuspusseja, mutta minäpä päätin kerätä koirankakkapusseja kun joka paikassa niitä on "talon puolesta".

Ja sitten näyttelypaikan kuvia. Linnan tiluksilla tosiaan oltiin, mutta se ei käynyt selville onko linna vielä asumiskäytössä, sillä alueelle oli paljon rakennettu: auditorium sekä ulkolava, molemmat täysin moderneja, mutta hyvin ne alueelle istuivat.

Olisi ollut kiva jäädä katsomaan päivän loppukilpailut, mutta kun neljältä oli menossa vasta senior handler totesin että parempi lähteä ajelemaan kotiin. Vähän kyllä harmittaa arpajaiset, oli nimittäin superhienot palkinnot: tv, ihania herkku- ja tavarakoreja, Aiglen saappaat, yöpymislahjakortteja yms yms. Arpana toimi näyttelynumero.

Ja lopuksi vielä maisemakuva. Huom ei vuoria! Aika alavaa oli tämä seutu!

Otsikon ajatukset pyörivät päässä kun ajelin kotiin näyttelyn jälkeen vajaat 500 kilometriä. Ja ensi pyhänä uudelleen, ja seuraavana! Niin että oliko tässä jotain järkeä????

Working Test Bad Aussee

Varoitus: sisältää pelkkää koiraa, ei tekstitystä millään muulla kielellä :-)

Päästiin odotuslistalta working testiin, onneksi ilmoitus tuli viikkoa ennen niin ei niin kovasti ehtinyt jännittämään, eikä kyllä treenaamaankaan! Tiedossa oli etukäteen meidän heikot paikat, ja nehän ne tökki kokeessa. Freja ei tehnyt mitään mikä olisi yllättänyt, vaan pitkät odotusajat ja ohjaajan jännitys talutinta pitkin koiraan saivat aikaan sen suorituksen mikä tehtiin. Koetilanne peilaa tehtyjä treenejä, sekä paljastaa tiettyjä, ainakin Frejalla esiintyviä käyttäytymismalleja. Osaan auttaa lisätreeni, mutta osan kanssa pitää kysellä nome-peililtä apua.

Koepaikka oli taas mitä hienoin. Kyseessä oli peltojen (ja tietysti vuorten) ympäröimä lampi, jonka rannat olivat osittain yleisessä uima- ja virkistyskäytössä ja osittain yksityisen omistajan maita.

Aamulla kahdeksalta jaettiin starttinumerot alokasluokkaan (Einsteiger Klasse/Beginners class). Muut luokat täällä wt:ssä ovat L-Klasse (Leicht/ Novice Class), M-Klasse (Mittel/ Intermediate Class), S-Klasse“ (Schwer/ Open Class) sekä Senioren-Klasse. Jos olen oikein ymmärtänyt ei ole välttämätöntä aloittaa Einsteiger Klassesta, mutta jos on jonkun luokan kokeen suorittanut, ei voi enää startata alemmassa luokassa, ja jos saa kolme kertaa "vorzüglich" eli erinomainen niin on pakko siirtyä ylempään luokkaan.

Tuomarit olivat kaikki ulkomailta, Englannista Lynn ja Malcolm Stringer, Unkarista Oliver Kiraly ja Tanskasta John Juel Pedersen. Unkarilainen tuomari kysyi minulta suorituksen jälkeen että mitä kieltä puhuin. Ilmeisesti ne muutamat sanat sen verran erosivat paikallisesta murteesta, ja olisiko jotain tuttua ollut sukulaiskielessä. Vastasin tietysti niinkuin asia on, ja kuinka ollakaan, hän kertoi olevansa tulossa Suomeen marraskuussa, ei tosin muistanut mihin. Itse arvelin että metsästysnoutajien wt-viikonloppuun, mutta nyt kun katselin koekalenteria niin voisikohan olla Auran nuuskujen wt-koe. Kaikki tuomarit olivat hyvin miellyttäviä ja rentoja. Tanskalainen tuomari antoi runsaasti palautetta - aiheesta! - mutta englantilaiset vain sanoivat että ok, ja unkarilaisen kanssa keskusteltiin kuinka kylmää on marraskuussa Suomessa.

Vähän oli sellainen silmätikkuolo siellä, vaikka oli siellä muitakin ulkkareita, ainakin joitakin saksalaisia, yksi unkarilainen koirakko ja olisiko ollut italialainenkin. Tietysti välimatkat ovat hyvin lyhyet tulla naapurimaista kokeisiin. Toivottavasti ei mennyt suomalaisten koirien maine! Onhan siellä olleet Suomen huiput kisaamassa, ja saatiinhan mekin tulos, vaikkakin huono.

Koemaksu oli muuten 70 euroa!! En tiedä miten täällä kokeiden järjestely menee, onko kaikki vapaaehtoistyön varassa ja maksetaanko koepaikasta vuokraa. Viisi ulkomaista tuomaria ei ole tietysti ihan halpaa. Kunniakirjat ovat esipainetut ja tulostettiin kaikille, sekä Formwertistä että working testistä. Samoin luettelo oli aika tasokas, ja starttinumerot monikäyttöiset kaulanauhassa roikkuvat pikku laput. Samoin oli metalliset telineet suorituspaikkanumeroita ja odotuspaikkoja varten, toki nekin monikäyttöiset.

Vasta-alkajaluokka kisattiin siis lauantaina aamupäivällä, yhteensä 40 koirakkoa. Eniten oli lapukoita 22 kpl, 12 kultaista sekä flatteja että tollereita 3 kappaletta kumpaakin. Jahka tulokset tulevat nettiin, niin voi tehdä vielä tilaston tuloksista per rotu. Palkintojenjaossa en mitenkään pysynyt tuloksissa mukana, kun ei sanottu starttinumeroa. Luokka jaettiin neljälle rastille, kymmenen kullekin, ja kun oli suorituksensa tehnyt sai mennä seuraavalle rastille. Luokka oli ohi yhteen mennessä.

Meidän aloitusrasti oli numero 4, tuomari Lynn Stringer. Tehtäväkuvaus: Kolme dummya, kukin laukauksen kera (starttipistoolilla) heitettiin heittäjistä etuviistoon lähetyspaikkaa kohti korkeaan heinikkopusikkoon. Tuomari antoi luvan kun sai lähettää ensimmäisen, ja toisen sai lähettää omaan tahtiin. Kaksi dummya piti saada ylös. Freja etsi jonkin verran ensimmäistä dummya, mutta sai kuitenkin kohtalaisen nopeasti sen ylös, toinen sai sitten ylös melkein heti. Palautukset kohtalaiset, ekassa taisi joku kurvi tulla. Kuvassa lähetyspaikka jää tönön taakse vasemmalle ja oikealla (ehkä) näkyy heittäjät. Tällä rastilla matka oli suhteellisen lyhyt.

Seuraava rasti oli numeroltaan ykkönen, tuomarina Malcolm Stringer. Tehtäväkuvaus: Lähtöpaikalta seurautusta hitaalla vauhdilla, lyhyehkö matka. Sitten pysähdyttiin. Ylärinteeseen ykkösmarkkeeraus laukauksen kera. Pudotuspaikkaa ei sikäli erottanut matkan päästä että mitä siinä maassa oli, mutta jotakin kuitenkin niin että dummy meni jonkin verran piiloon, muuten selkeä markkeeraus. Tuomari antoi luvan lähettää. Seuraavan rastin heitto ja laukaus oikealla tulivat juuri ennen meidän heittoa, Freja markkeerasi sen, niin että ajattelin että ei nähnyt omaa markkeeraustaan, mutta onneksi näki silmäkulmastaan omankin markkeerauksensa ja sai sen siihen nähden ylös tosi hyvin, ja palautuskin taisi tulla melko hyvin. Seuraaminen siedettävää. Tämän rastin tehtävä L-luokassa oli paritehtävä. Lähetyspaikka oli sama. Ensin tuli toiselle koiralle ylös rinteeseen ykkönen, nouti sen. Sitten sama toiselle 90 asteen kulmassa. Koirat tietysti irti koko ajan. Kännykkäkameralla ei kuitenkaan tarpeeksi hyviä kuvia, tässäkin yritin saada otoksen, jossa koira olisi ollut pudotuspaikalla, mutta ei tuosta oikein selvää saa. Näkyypä kuitenkin paikka.

Rasti kakkonen oli unkarilaisen Oliver Kiralyn tuomaroima. Tehtäväkuvaus: aloituspaikalla tuomari heitti muistidummyn noin viiden-kymmenen metrin päähän, korkeaan heinikkoon. Siitä seurautettiin koiraa jonkun matkaa lähetyspaikalle. Suorassa kulmassa muistiin nähden tuli ykkösmarkkeeraus laukauksella, metsän reunaan korkeamman heinän alueelle. Tuomari antoi luvan lähettää, ja kun dummy oli kotona sai ottaa muistin. Freja markkeerasi hyvin ja meni dummylle suoraviivaisesti ja muisti muisti-dummyn, mutta markkeerauksen palautus tuli mutkan kautta. Seuraaminen ei valitettavasti moitteetonta. Kuvassa näkyy lähetyspaikka oikealla ja markkeerauspaikka vasemmalla. Muisti tuli siis lähetyspaikasta oikealle. L-luokassa rasti oli hyvin samanlainen, olisiko muistin sijaan ollut eteenlähetys sokkona. Kahta muuta rastia en L-luokan osalta nähnyt.

Kolmas ja meille viimeinen rasti oli tanskalaisen Pedersenin tuomaroima. Tehtäväkuvaus: ykkösmarkkeeraus laukauksen kera ylärinteeseen. Tämä jälkeen seurautettiin koiraa suorassa kulmassa rantaa kohti, ja ykkösmarkkeeraus veteen. Koira ei nähnyt pudotuspaikkaa, pelkästään heittokaaren. Se oli aika yllättävää, että heittäjä oli hyvin nopeasti auttamassa koiraa kivenheitolla. Freja markkeerasi ensin hiukan lyhyeksi mutta oli kuitenkin kääntynyt ja menossa jo suoraan dummylle kun kivenheitto tuli. Tämän tuomari huomioi. Tässä tehtävässä oli suurin vaikeus saada Freja lähtemään mukaan rantaan, väkisin väänsi ekan heiton suuntaan, ja sen mukaisesti sitten seuraaminen niin ja näin, lisäksi eka palautus kaaren kautta, eka markkeeraus tosin oli erinomainen, suoraan dummylle ilman epäröintiä. Toka palautus vedestä tuli suoraan, pysähtyi tosin ravistamaan hiukan dummy suussa. Kaikin puolin huonoin suoritus tällä rastilla. Varmaan pitkät odotukset jo tekivät sen, ettei ollut itselläkään enää terävin vire. Lisäksi jouduttiin tehtävään hiukan yllättäen, olin juuri alkamassa ottamaan Frejaa kontaktiin, kun edellinen tulikin yllättäen pois rastilta, kun koiran jalkaan oli tullut jotain. Opetus tämäkin, että valmistautuminen pitää aloittaa ajoissa, koska jotain saattaa tapahtua edelliselle koirakolle. Tältä rastilta jäi kuva ottamatta kun tuomarilta tuli niin paljon palautetta, ja vähän harmittikin huono suoritus.

Yleisesti ottaen huomion arvoista oli kaikkien koirien erinomainen tottelevaisuus ja seuraaminen, hihnassa ja ilman. Meidän ryhmässä oli useita erittäin hyviä koiria, mutta ylitse muiden keltainen labradori nimeltään Yuri vom Brandl-Weiher. Koirakko sijoittuikin sitten toiseksi arvosanalla erinomainen. Oli sitten niitäkin, joilla oli selvästi huono markkeerauskyky, ja olisiko sitten vielä ollut noutohalun puutetta, kun tehtävät jäi suorittamatta.

Kisapukineina näkyi muutamat nahkahousut, en vaan kehdannut kuvata. Muuten "muotina" oli tweed-look, Aiglen saappaat ja dummyliivi, siis sellainen joka on pelkkää taskua. Sinänsä kätevä kuskata mukana tarvittavat tavarat, ja päivällä kun lämpötila taas kohosi ihaniin kesälukemiin sinne sai vaatteet jemmaan. Noutajayhdistyksen puoti oli paikalla, ilolla ottivat visan vinkumaan. Tuloksia piti sitten odottaa iltaseitsemään saakka; meinasin jo päivällä lähteä suorituksen jälkeen, mutta ajattelin, että ehkä tämä on meidän ainoa koe täällä, joten ollaan koko rahan edestä kun oli niin kallistakin. Kotona oltiin sitten joskus yhdentoista aikoihin kun Doris vielä haettiin hoitopaikasta.

Ja tämä sieltä sitten saatiin:

Lisäys 19.9.2011

Pisteet olivat 11+11+16+18=56 pistettä. Kolmannelta rastilta tuli kuitenkin 16 pistettä vaikka omasta mielestä se meni huonosti. Rastit 1 ja 2 eivät minun mielestä menneet noin huonosti, mutta täytyy yrittää pinnistellä muistia mitä Freja mahtoi siellä tehdä joka pudotti noin paljon, koska markkeerasi molemmissa mielestäni tosi hyvin, ja 2-rastin muistille meni varmasti. Kakkosen palautus oli huono, samoin seuraaminen, ja tietysti sitten tuli suullisia komentoja kun kysyi sitä kieltäkin - ehkä ne siinä oli pisteiden pudottajat kakkosen osalta, ykkösen pistepudotusta en nyt ymmärrä, pitää miettiä.