Aloitetaan tietysti kakkapussitelineestä. Tämäpä olikin maksullinen, 20c, ja sillä sai hienon pahvisen pakkauksen, jota en tullut kuvanneeksi. Olisin ostanut toisenkin, mutta oli sen automaatin viimeinen. En nimittäin henno avata tuota hienoa pakettia - tässä myöskin hyvä syy mennä uudelleen Halliin.
Kutsuva sisäänkäynti Burgtaverne-ravintolaan, jossa nautimme illallista. Voihan sveitsinleike mitkä sapuskat! Ruokalista koostui pääasiassa cordon bleu'stä, noin 40 erilaista vaihtoehtoa. Ja annoksien koossa ei oltu säästelty. Oli kyllä sellainen pommi vatsassa nukkumaan käydessä, ei kovin viisas iltaruoka.
Tässä lupaavan näköinen talon "luuranko", on ainekset hienoksi taloksi jahka valmistuu!
Viikonloppuna otettiin sitten autolle suunnaksi Koper, Slovenia. Kaupunki on aivan Italian rajalla, Adrianmeren satamakaupunki. Italialaisvaikutus näkyy joka puolella: Paikannimet ovat italiaksi ja italiaa tuntuivat puhuvat sujuvasti. Ei mikään ihme, alue on kuulut Italialle II maailmansotaan asti. Ja onpa se kuulunut aikanaan Itävalta-Unkariin.
Hotellin olin varannut netistä Ankaran-nimisestä (italialaisittain Ancarano) kylästä tai mahtaako olla pikkukaupunki. Kiva paikka meren rannalla, iso puistoalue, jossa päärakennuksen lisäksi rivitaloja ja yksittäisiä villoja. Hotelliin oli majoittunut paljon meitä koiranäyttelyyn tulijoita. Tilava huone ja tilava suihkukoppi käsisuihkulla, että hyvin mahtui pesemään koiran, ja terassi. Koirista veloitettiin aika suolainen hinta, eikä huonehintakaan ihan halpa ollut.
Päärakennus
Rivitalo, meidän huone oli numero 31.
Terassi
Päärakennuksen ravintolan terassi.
Lauantaina hotellissa juhlittiin häitä, ah niin suloinen ja nuori hääpari. En kehdannut kuitenkaan kuvata heitä. Auto on hienosti koristelu. On kiva tapa kun hääseurueen autot koristetaan ruusukkeella.
Aamulla suunnattiin sitten Koperin puolelle, matkaa onneksi vain kymmenkunta kilometria. Navigaattorin mukaan ajelin ja pääsinkin sitten perille. Oikein hieno rakennus, mutta aivan autio! Vähän aikaa siinä sompailin kunnes silmiin sattuin aitojen toisella puolella koiranäyttelyn näköistä toimintaa. Kysyin ohikulkijalta jotta sattuisiko englantia puhumaan? Yes! Hienoa, kuinka pääsen tuonne aitojen tuolle puolen? Yes yes! Ajanko oikealle... Yes! ...vai vasemmalle? Yes yes! Mutta ystävällinen hän oli :-) No löytyihän se oikea parkkipaikka kun tarpeeksi kiersi korttelia. Tunnelma oli ahdas mutta paloturvallinen, samassa urheilupuistossa oli myös jonkinlainen palokuntatapahtuma, ja puolet parkkipaikasta oli varattu isoille punaisille autoille, ja varmaan siinä ehkä jotain näytöstä tai jopa kisaakin käytiin. Palokuntatytön avustuksella vedin Focuksen vatsaa sisään ja tungin aivan liian pieneen koloon, mutta eipä ollut vaihtoehtoja. Ja ehjä oli vielä iltapäivälläkin, jolloin parkkipaikka olikin sitten yhtä suurta oktoberfest-aluetta! Toivottavasti missään ei palanut mitään!
Palmuja! Tämä on minulle etelää, kun löytyy palmuja!
Kovin pienet olivat kyltit näyttelyyn! Mutta hyvinhän tuo löytyi.
Aikamoinen kerrostalo!
Ja taas se Suomen lippu! En muuten ollut ainoa suomalainen paikalla. Katalogissa oli tilastoitu maittain koirat ja omistajat, ja suomalaisia oli 4 koiraa ja 2 omistajaa, 13. sijalla 22 maan joukossa. Taakse jäi mm Ruotsi, vain 1+1. Italialaisia luonnollisesti eniten, slovenialaiset toisena.
Koperilaiset olivat saaneet ensimmäistä kertaa järjestettäväkseen kv-näyttelyn. En kyllä voi järjestelyistä sanoa moitteen sanaa. Minuuttiaikataulut ja omistajalistat olivat etukäteen netissä. Maksu onnistui muovilla paikanpäällä, ja kirjekuoressa valmiina oli molempien päivien numerot. Katalogi kuului myös ilmohintaan. Ja yllätys oli, että täällä sai kirjallisen arvostelun. Ainoa palkinto tosin oli BOB-ruusuke, ei mitään cacibista tms. Mutta valionarvoanomus onnistui paikanpäällä, se kirjattiin läppärille ja heti tulostettiin kunniakirjat, 50 euroa valioruusukkeineen, kiitos! Aika hyvä palvelu. Valionarvot olivat mukavaa bonusta, eihän tätä sopimusta että oman maansa kansallinen valio valiotuu yhdellä sertillä ole juurikaan Skandinavian ja Baltian ulkopuolella, muutamaan poikkeusta lukuunottamatta.
Kehäsihteerit osasivat hyvin englantia, tuomarit eivät niinkään! Sloveeninkieliset arvostelut unohdin käännättää, mutta riitti sekin kun kuuntelin sanelua ja kuulin sanan "otlichno" (=erinomainen) useampaan kertaan. Italiankielisistä saatan selvitä itsekin, mutta ehkä Maarekin auttaa. Lauantaina Freja aka Silakka sai narttujen cacibin, sertin ja oli ROP. Dorikselle tuli vaca ja myös serti, näillä valioituivat molemmat SI MVA:ksi. Ryhmätuomari ei sitten ollut kalan ystävä, eli ei sijoitusta ryhmässä, mutta hienohan ryhmäkehään on päästä, ei sinne niin usein pääse. Sunnuntaina tyttöjen tulokset menivät toisin päin eli Doris sai cacibin ja sertin, Freja vacan ja sertin. ROP meni italialaiselle urokselle. Täällä ei ole PU/PN-kehää eikä VSP:tä, rop-kehään tulevat cacib-voittajat, parhaat veteraanit ja rop-juniori, siis parhaimmillaan viisi koiraa.
Lauantain tuomari Terezija Rovan ja ne valioruusukkeet. Sivuosassa koirat ;-)
Ja näyttelyteltta pitää olla sitten tällainen: menee litteäksi pyöreäksi repuksi, ja pystyyn nousee sekunneissa pop-up-tyyliin. Näitä näkyi useampi. Kyllä suojaa kaipasikin, aurinko heloitti pilvettömältä taivaalta ja lämpötila lähenteli +30:a, jollei ylikin. Onneksi jonkunlaista tuulenvirettä oli, ja molempina päivinä onnistuttiin saamaan varjoinen paikka puun juurelta.
Tässä labradoriaan esitti mukava puolalainen rouva, joka auttoi esittämään Frejaa ja Dorista molempina päivinä.
Kotimatkalla tuli bongattua muutama mukava kyltti: Prosecco, Soave ja Valpolicella. Moottoritiellä ei vaan parane kameraa kaivaa, joten ainut kyltti tuli ikuistettua lähtöpaikalla.
Hullun hommaahan se taas oli paahtaa toista tuhatta kilometria moottoritietä, mutta taisi se sittenkin olla sen arvoista :-). Vaikka otsikosta niin voisi muuta päätellä, en mitenkään sure mitään muuta kuin säätä; ennätyslämmin, jopa helteinen syyskuu Itävallassa, ja Sloveniassa ihana kesä vielä, tästä vaan pitää nauttia viimeiseen asti, huomenna lienee viimeinen lämmin ja kaunis päivä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti